keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Malesia - Malaysia

Se on morjesta Langkawilta, Malesian Ahvenanmaalta! Melko tarkkaan kuukauden ajan tuli Thaimaata kierreltya ja nyt vaihdettiin ensimmaisen kerran maata mun lasnaollessa. Tama tapahtui tunnin speedboat-matkalla Ko Lipelta. Rajavirallisuudet hoidettiin molemmissa paissa ihan sujuvasti ja saatiinpa siis 90 paivan oleskeluluvat Malesiaan ja lisaa leimoja passeihin.

Mutta viimeksi taisin innostua kirjoittelemaan Ko Lantalla, josta tuntuu olevan jo ikuisuus. Ja vahan Bangkokista tuntuu olevan ikuisuus, vaikka vasta kuukausi sitten siella heiluttiin. Vedin varmaan omat pohjahetkeni Lantalla, koska siella oli niin kuuma ja meika ihan ylivasynyt (vaikka meinasin kuolla tylsyyteen samalla, ku siel ei ollu mitaan tekemista). Mut sen jalkeen reissu on ollut taas noususuhdanteinen.

Ko Lantalta me matkattiin longtail boatilla Ko Ngain laheiselle pikkusaarelle. Taman tunnin matkan aikana viisastuin sen verran, etta isken tasta lahtien aina vesisuojan rinkkaan, kun lahdetaan vesille, koska matkalla vetta roiskui niin paljon laitojen yli ja meikan rinkka siina paallimmaisena oli aika uitettua koiraa sen jalkeen. Onneksi kamat sisalla pysyivat kuitenkin suht kuivina.

Alkuvaikutelmat Ko Ngaista (lausutaan Ko Hai) oli aika lupaavat, silla saari naytti taas kerran kunnon paratiisilta, sellaiselta Bounty-mainoksen unelmarannalta. Tunnelma latistui ehka pikkasen, kun neidit pudotettiin maan pinnalle meidan resortin respassa seuraavan keskustelun aikana:

Hene: Where's the nearest ATM (pankkiautomaatti)? (tajusin vasta suuni avattua, etta miten tyhma kysymys sielta onkaan tulossa)
Virkailija: There, on the mainland. (osoittaa rannikolle)
Hene: 8/ Well, are there any shops on the island? Or Internet?
Virkailija: No shops. We don't have Internet.

Ja viela kirsikaksi kakun paalle kerrottiin, etta paivisin saarella ei ole sahkoja ja etta ne toimivat vain yolla/illalla klo. 17.30-07.00. Nice. No, onneksi sita ei oikein muuhun kuin faniin yolla tarvittukaan. Naista lupaavista enteista huolimatta kolme paivaa Ko Ngailla meni todella nopeasti ja mukavasti. Maattiin biitsilla ja kaytiin syomassa, siinapa ne paivat oikeastaan noin tiivistetysti. Viimeisena iltana meno alkoi kayda tassa vahan eristaytyneessa mestassa kuitenkin niin oudoksi (vanhat thaileidit lauloivat karaokea, kissa jahtasi sammakkoa ravintolassa, hetken paasta ranskalainen "elainaktivisti" pelastaa sammakon, kaikki menevat jututtamaan buddhamunkkia, tarjoilijapoika toi kaksi banaania ja kokiksen, kun pyysimme "banana with coconut milk"...), etta paatimme olevan aika siirtya eteenpain.

Edessa oli parin tunnin longtail boat/lauttamatka Ko Mukille, hitusen isommalle saarelle, jossa oli kuuleman mukaan jopa kauppoja ja teita. Saimme matkan aikana ihastella jo Emerald Caven suuaukkoa, kun vaihdoimme siina venetta. Paikka oli taynna pelastusliiveissa letkassa uivia aasialaisturisteja. Me kuitenkin jatkettiin viela matkaa "paabiitsille" Charlie Beachille, jossa eras myohemmin oikein sydamelliseksi ihmiseksi osoittautunut thairouva moi meille huoneen saaren vastakkaiselta puolelta The Garden Beach Resortista hintaan 200B/henkilo.

Ko Muk osoittautui ehka Thaimaan saarista (siis niista, joilla vierailtiin) kauneimmaksi ja ihastuttiin tahan paikkaan, sen ilmapiiriin ja ihmisiin niin paljon, etta jaatiinkin sinne viikoksi. Paikan omistajarouva Dada oli kunnon monitaituri ja hanen lisakseen saimme tutustua hanen tarjoilijoina toimineisiin, ihastuttaviin sukulaistyttoihinsa ja snorklausoppaaksi lahteneeseen komeahkoon pikkuserkkuunsa ja liutaan muita ihmisia. Dadan ravintolan ruoka oli niin hyvaa, etta osattiin lahtiessamme varmaan ruokalista ulkoa. En voi muuta kuin suositella tata saarta ja majapaikkaa kaikille, jotka edes harkitsevat island hoppingia tai Thaimaan saaria. Ensimmainen paikka, josta oli oikeasti haikea lahtea pois.

Koh Mukilla kavimme kuitenkin toteuttamassa yhden must-jutun Thaimaan saarilla, nimittain snorklauksen. Teimme "neljan saaren kierroksen", joista ensimmaisella saimme ihailla todella isoja lepakoita ja syottaa varikkaita korallikaloja. Kolmella seuraavalla saarella oli snorklausmahdollisuus ja vaikka sainkin huomata, etta sen ilmaputken kanssa pelaaminen ei ollut ehka ihan mun homma, on snorklaus kokeilemisen arvoista. Heitinkin sen loppujen lopuksi veneeseen ja tyydyin sukeltelemaan lasien kanssa. Korallit ja varikkaat kalat olivat kylla tosi hienoja ja koko merenalainen maailma ihan uskomaton. Jotkut bongasivat Nemo-kalankin, ma en..:(

Kavimme lopulta itsekin tsekkaamassa Emerald Caven eli sen laguunimaisen luolan, jonne piti uida 80 metria kallion sisassa. 80 metria ei kuulosta pitkalta matkalta, mutta koska luola oli jossain valissa aivan pilkkopimea, ei paljon naurattanut ja edesta menneesta kaverista tuli kylla pidettya kiinni. "Sisalla" luolassa oli sitten hiekkaranta ja vahan puita ja kasvillisuutta (ja 60 thaimaalaiskoululaista istumassa natisti riveissa) ja joka puolella ylos kohosivat jyrkat kalliot. Ainakin meille turisteille kerrottiin, etta merirosvot olivat aikoinaan tuoneet sinne aarteitaan piiloon. Voisinpa vaikka uskoakin, koska paikka oli sen verran salamyhkainen.

Pohdimme viela jaavamme Ko Mukille pidemmaksi aikaa, mutta mm. muiden suositusten takia paatimme siirtya Thaimaan puolella viela Ko Lipelle. Luulin Lipen olevan lahinna kansallispuistoa ja paikallisia asukkeja, mutta saari osoittautuikin Ko Phi Phi:n pienoismalliksi. Elikkas myyntikojua ja baaria turisteille, hienoa hiekkarantaa ja paljon ruotsalaisia. Tykattiin kuitenkin Lipesta kaiken tuon eristaytyneisyyden jalkeen ja viihdyttiin siella viitisen paivaa. Tavattiin veneessa Lipelle pari suomalaistyttoa, joiden kanssa hengasimme sitten yhtena iltana. Muuten Lipe oli aika massailya: hyvaa ruokaa, thaimaalaisia pannukakkuja ja auringonottoa.

Ko Lipen jalkeen tie vei speedboatilla Malesian puolelle Langkawille, jossa pidamme talla hetkella majaa ihanassa Daddy's Guesthousessa. Tatakin mestaa voimme suositella matkaajille, 60 Malesian ringgetin hintaan (1e =3,97 eli n.4 ringgettia) nukumme neljastaan ihanan boheemisti sisustetussa huoneessa ja majapaikan henkilokunta on taas kerran mielettoman ystavallista. Viime sunnuntaina matkaseurueemme tosiaan laajeni neljaan, kun Iida, opiskelukaverimme Lapista, liittyi seuraamme.

Langkawi tuntuu yllattavan lansimaalaiselta Thaimaan jalkeen. Tallakin saarella on pitkasta aikaa paljon palveluita, teita, autoja ja jopa lentokentta! Turistejakin kylla riittaa ja joka kerta meitakin erehdytaan luulemaan ruotsalaisiksi. Ollaan koko reissun ajan mietitty, etteivatko paikalliset oikeasti ole tahan paivaan mennessa oppineet erottamaan ruotsin kielta muista kielista, koska lansinaapurit nayttavat olevan toiseksi suurin kansa Kaakkois-Aasian saarilla. Niita pirulaisia on joka paikassa ja nykyisellaan melkein rupeaa arsyttamaan, kun vastaan kavelee naita taydellisesti ruskettuneita ja tallaytyneita svenssoneita.

Taallakin on tullut ahkerasti kulutettua tuota 2km:n pituista Patai Cenang biitsia ja eilen vuokrattiin auto ja ajeltiin saaren ympari. Iida oli harjoittelut jo pari viikkoa tien vaaralla puolella ajamista Uudessa-Seelannissa, joten paastimme Iidan mielellamme rattiin. Kavimme saaren paakaupungissa Kuahissa tsekkaamassa aika koyhiksi osoittautuneet kauppakeskukset ja ajelimme toiselle puolella saarta ruokapaikkaa etsien. Olipa mukava istahtaa pitkasta aikaa auton kyytiin ja kuunella radiota!

Mutta Malesiassakin vaikuttaa olevan halpaa ja ulkona syominen on edelleen suuri nautinto. Harmikseni malesialainen ruoka ei ole yhta hyvaa kuin thaimaalainen, mutta ennemminhan tata syo kuin selkaansa ottaa! Olen saanut tutustua kunnolla intialaiseen ruokaan, koska me kaydaan varmaan joka paiva samassa intialaisessa restassa syomassa tikka masalaa ja valkosipuli-naan-leipaa. Lisaksi loydettiin paikallinen konditoria, josta on haettu messevat juustokakut kerran jos toisen.

Tama kulinarismi saattanee jatkua, silla launataina lahdemme jatkamaan Pulau Penangille ja Georgetowniin, jota on tituleerattu Aasian ruokapaakaupungiksi. Sielta matka jatkuu Malesian paakaupunkiin Kuala Lumpuriin, jonne olemme budjetoineet 2-3 paivaa ja lopulta Singaporeen, jossa viettanemme samaiset 2-3 paivaa. Kuukauden rantaloman jalkeen ajatus kaupunkien vilinasta tuntuu jopa ihanan virkistavalta.

Uhkaavasti alkaa minunkin reissu laheta loppuaan, silla kahden viikon paasta datailen jo omalla koneellani Munsterissa. Toisaalta kaipaan pikkuhiljaa jo rutiineja ja kaikkia normaaleja asioita, joista saan seka Suomessa etta Saksassa nauttia. Reissun paalla on hauskaa, mut kylla koti on aina koti. Tosin tassa reissaillessa ja maailmaa nahdessa halu nahda lisaa on vaan kasvanut ja haaveilut seuraavasta pidemmasta reissusta ovat jo kaynnissa. Mutta jos nyt saataisiin ensin tama reissu kunnialla loppuun ja tytto takaisin Suomeen sielta Saksastakin! Malesia kuittaa - hengissa ollaan!